Erotuksella

Tällainen tilaisuus tulee kohdalle harvoin, mutta kun niin käy, niin on otettava onkeen ja lähdettävä paikan päälle.  Sevettijärven Semekurtalla oli tammikuinen poroerotus. Hieman lunta pyrytti, mutta ei se haitannut.

Kirnun portit ovat auki ensimmäistä erää varten

Wikipedia kertoo poroerotuksesta seuraavaa: tapahtuma, jossa porotokka ajetaan aitaukseen, pääasiallisena tarkoituksena merkitä vasat ja erottaa teuraaksi menevät porot muista. Samalla siitokseen jäävät eloporot luetaan lukulistoihin. Poroerotus on olennainen osa porotaloutta, joka on yhä tärkeä elinkeino suurimmassa osassa Lappia.

Kirnuun otetaan erä kerrallaan, vasat saavat kaulaansa numerolapun: sen avulla saadaan selville, ken omistamaa emäporoa se seuraa.

Lauantai

Aamu aukesi erittäin viileänä. Pilvet eivät päästäneet aurinkoa aamusta lämmittämään kulkijaa, ja luntakin hieman piskoi.

Aamulenkin jälkeen tietysti annos aamuaviisia ja -kaakaokahvia kermalla. 

Ja hieman myös pihatöitä. Lehtikuusi ei ole vielä pudottanut neulasiaan, eikä lampikaan ole vielä jäätynyt.

Alkuillasta Hatanpään kartanon rantaan kovan tuulen armoille auringonlaskua seuraamaan. Metsuri oli riehunut rannassa: monta isoa huonokuntoista puuta kaadettu ennen kuin ovat itsekseen kaatuneet.

Ja kun aurinko laski, niin kuu nousi vastakkaiselta puolelta.

Ja illan kruunaa kuuma tee ja kynttilänvalo sekä hyvä leffa.

Kotipiha

Aina ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan, sillä kotipihastakin löytyy luonnonkauneutta: jään ja lumen leikkiä. Aamupakkanen jäätää aamukasteen lehtien pintaan, ja ensilumikin satoi jokin aika sitten. Tietysti suli pois, mutta uutta lunta odotellessa.

Etelän ruska

Tämän vuotinen ruskaretki pohjoiseen jäi väliin, ja siksi onkin nautittava vain tästä eteläisen Suomen väriloistosta. Se onkin tänä vuonna mukavan voimakas.

Sateen ja kylmyyden keskeltä täytyykin vain löytää ne väripilkut, jopa kaupungilta löytyy väriskaalaa.

Näkymä Tammerkosken sillalta Frenckelin entiselle paperitehtaalle

Imukärhävilliviini

Pihlajanmarjoja

Näsinpuisto

Talvikalastusta

Pilkkiä voi muutoinkin kuin nojatuolissa iltamyöhään. Aurinkoisina talvipäivinä se on suorastaan terapeuttista: kalahan ei häiritse, jos kalamiehellä on mukavat olot. Se käy koukkuun kiinni juuri silloin, kun tulee taivaalta luntaräntää ja tuulikin tuivertaa korvissa.

Pilkkireissun kohokohta on kuitenkin ne maailman parhaat nokipannukahvit kuksasta juotuna sekä nuotiomakkarat kunnon sinapilla. Ja tietysti hyvien ystävien kera.

Toisinaan on kuitenkin paras vilkuilla aina välillä taivaalle, miltä siellä näyttää. Uhkaako kenties kunnon lumimyrsky vai saattaisiko se olla vain pieni lumikuuro. Paha keli saattaa yllättää varomattoman hetkessä.

Kymmenen minuuttia ennen myräkkää

Kari Tapiohan lauloi, että myrskyn jälkeen on poutasää...

Sevettijärvellä Iiskonniemen takana, taustalla Ukonpää

Kaamoksen valoa

Kaamosaika pohjoisessa on etelän ihmiselle kauhistus, sillä aurinkoa ei näy, vain sen himmeä kajo. Mutta ei se päivä kuitenkaan sysipimeä ole: hanki heijastaa vähäisenkin valon, eivätkä matalat puut pimennä maastoa.

Keskipäivän kuu eli torpparin aurinko

Auringon lupaus: olen olemassa

Tulen loimua, lämmintä lämpöä, maagista liekkien tanssia

Kaamoksen hyviä puolia on sekin, että ne kiireet jäävät sinne etelän oravanpyörään. 

Voi todeta rauhallisesti

               Festina lente - kiiruhda hitaasti

Varanginvuonon rannalla

Mennyttä syksyä muistellessa. 

Viime vuonna 2011 oli sopuleita pohjoisessa kuin Disneyn 1960-luvun dokumenteissa konsanaan, siis pilvin pimein. Tosin ne eivät syksyile alas kallioilta mereen, vaan etsivät parempia elinolosuhteita. 

Edellinen suuri sopulivaellus oli nelisenkymmentä vuotta sitten, 1970. Ja tämä talvi ratkaisee, onko ensi keväänä sopulitulva: paksu lumikerros takaa sopulille suotuisat elinolot jopa lisääntymiseen. Seuraava suurempi sopulivaellus lienee joskus 2030-luvulla.

Pykeija eli Bugøynes on pieni kalastajakylä Varanginvuonon rannalla. Suurin osa kyläläisistä on noin 150 vuotta sitten Suomesta köyhyyttä ja nälkää pakoon lähteneen siirtolaisjoukon jälkeläisiä, ja suomenkielellä pärjää hyvinkin kyläläisten kanssa. 
Ensimmäinen tie Pykeijaan valmistui 1960-luvulla. Mikään valtatie se ei ole, parempi ajaa kieli keskellä suuta ja omalla puolellaan.

Kuningasrapu eli kamsatkanrapu on levinnyt myöskin tänne asti. Paras pyyntiaika on marras-joulukuu, pyydettyjen rapujen keskikoko on noin 4 kg.




Tämän postauksen kuvien © Kari Kivirauma.