Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

23.7.13

Maaseutumatkailua

Eräänä lauantaiaamuna päätimme lähteä vieraamme kanssa aamukahville hieman pidemmälle. Teiskon kautta ja kapeita Kapeen teitä pitkin saavuimme Muroleen kanavalle.


Aamukaffetta, pojille munkkirinkilät ja minulle Moilas-mustikkapiirakka












Sopivasti näimme myös kanavan läpikulkutoimintaa.


Matka jatkui Helvetin kansallispuiston reunaa pitkin. Vahinko vain, että oli vain jalkavaivaisia matkassa, niin emme menneet Helvetinkolulle. Hiukovaa nälkää kävimme lepyttämässä grillimakkaralla ja iltapäiväkahvilla metsästysmajalla. Ja kun oli kuuma päivä, niin täytyihän sitä myös uimassakin käydä.



25.6.11

Kellon kanssa nukkumaan

Yötön yö jatkuu: sama valoisuus oli kello sitten yksi yöllä tai päivällä. Sää on pilvipoutainen, välillä ripsuu vettä. Hyttysiä on runsaammin kuin viime kesänä. Mäkäräisiä tai polttiaisia ei vielä näy.
Verkot  on laskettu Ailejärveen siikasaaliin toivossa. Ajatuksena olisi tehdä  

Konstaapelin kalaa:

Siika fileoidaan ja palastellaan pieniksi paloiksi, sekaan sopivasti suolaa, sokeria sekä  viherpippurirouhetta, sipulia pilkottuna. Annetaan maustua vähintään pari tuntia. 
Voidaan nauttia leivän päällä, perunoiden kanssa tai ihan sellaisenaan.

Jänispäältä lounaaseen