22.6.12

Juhannus on meillä herttainen

(c) Johanna Huttunen

12.6.12

Muistoja Lofooteilta


Muutama vuosi aikaa siitä, kun kävimme Lofooteilla. Ensimmäisellä kerralla kävimme pohjoisosassa, ja toisella kerralla Bodøstä laivalla eteläiseen kärkeen Åhon, ja siitä ylöspäin Andenesiin asti.


Å
Keskiyön tietämissä
Norjassa osataan tunneleiden ja siltojen teko - molemmat melkoisia kokemuksia tasamaan tallaajalle. Myös lautat tulevat matkaajalle tutuksi.

Odotusta lauttarannassa - paikallisia ja turisteja




Toftenesin kämppäri
Toftenesin kämppäriltä sai vuokrata moottoriveneen, ja tietysti piti päästä juksaamaan. Saalistakin tuli.

Neljä turskaa, kolja sekä puna-ahven






























































































9.6.12

Tammelantori

Aamukahvi torilla - sitä ei mikään voita. Istua siinä ilman kiireen kierää ja vain nauttia olostaan. Vain tämän takia voisi asua kaupungissa. 





Kahvia ja viulumusiikkia

Tunnelma on muutenkin leppoisa. Kirpputorimyyjiä on paljon, samoin muita myyjiä. Kauppa käydään ja tinkimistäkin kuuluu jostain.




                                   Toisella puolella toria oli toinen nuori muusikonalku